Runoudesta ja omenapuista

Keväisin hankien madalluttua on runoja syytä hoitaa kuten omenapuita.

Karsimalla liian laajalle levinnyttä oksistoa -

muotoilemalla hajalleen kulkeutunutta, mitään sanomatonta tai epämääräisesti sanovaa,

jopa kuollutta tekstimateriaalia suppeammaksi, käyttökelpoiseksi aineistoksi.

Liian ylös kasvaneiden latvaoksien, yltiöpäisen korkealentoisten virkkeiden,

joiden ymmärtäminen on hämärtymässä, joista ei enää kohta saa otetta, 

näiden sanojen, säkeiden oksien, poisto/madaltaminen.

Ei liene hyväksi jos runosta kiinni saamiseen, hedelmän poimimiseen, tarvitaan pitkät tikapuut,

jotka kaikenlisäksi on lainattava akateemisen koulutuksen omaavalta naapurilta. Joskin, 

on otettava huomoioon, että tällöin voi saada käsiinsä hedelmän,

jota ei muuten saavuttaisi, jossa sisältöä ei muuten ymmärtäisi olevankaan.

Niin omenapuilla kun runoudellakin on muutama perusrunko, johon voidaan, 

niin halutessaan, istuttaa uusi lajike, joka istutuksen onnistuttua 

tuottaa alkuperäiseen lajiin nähden poikkeavia hedelmiä.

Kokeilut ovat mielenkiintoisia, monesti, joskaan ei aina, hedelmällisiä. 

On muistettava koska niin omenapuun kuin runoudenkin jalostamista

ja kokeiluja on tehty jo vuosisatojen ajan, näinollen aivan uusien 

ennenkokemattomien lajikkeiden aikaansaaminen on vaivalloista ja onnekasta, 

siis onnea vaativaa, pelkän työ lisäksi.

Mutta arvonsa uudella omenalajikkeella on niin kuin runolajikkeellakin jo itsessään, 

siinä että se on olemassa, eikä vain ja ainoastaan siinä että se on makoisa, 

tai realistinen, tahi lystikkään, rytmikkään lentoisa ja/tai helposti omaksuttavissa.

Hapokkaat, makeat, satoisat, ja kuulakkaat runot ovat kirjoitetut jo moneen kertaan.

Karsimisen seuraksena syntyy yleensä suuri määrä irti leikattua rivistöä, säkeistöä,ja oksistoa.

Ainakin osa niistä, on syytä varastoida suotuisaan paikkaan, runoaihioiden varastoon, 

mahdollista jälkikäyttöä ajatellen. 

Kaikkein pienimmän silpun voi polttaa, tukevamman säeaineiston pinota

liiterin viereen, suojaan räystään alle, mieluummin ei kovin auringonpaahteiselle seinustalle.

Osan voi kompostoida, mutta on syytä muistaa että 

omena/runomateriaali ei välttämättä ole yhteen sopiva kaiken muun maatuvan kirjallisentuotteen kanssa, 

on vaarana että silputussa kirjallisessa jäämistössä alkaa elää proseduurillisia kantoja, 

jotka ahdasmielisessä ympäristöissä koetaan viruksina, jotka olisi hävitettävä.

Osan runoista voi viedä kauas metsään, ojiin kuusien juurille, mistä peurat käyvät niistä talven mittaan nauttimassa.